|

| ajankohtaista |
31.12.2009
Iloista tulevaa vuotta 2010! :)
Kovasti on tapahtunut edellisestä
päivityksestä. Taavi sai kuin saikin
pitää häntänsä, mutta edelleen
kasvatellaan siihen karvoja. Ja kun
yhdestä vaivasta päästiin, niin toista
pukkaa. Nyt epäilyksenä on Hornerin
syndrooma ja toinen silmä on painunut
hieman. Nyt vain odotellaan, että silmä
palautuu ennalleen. Muuten
papparaiskoira jakselee oikein
nuorekkaasti! :) Jalmari jakselee myös
hyvin äitin "terapiakoirana".
Itse valmistuin 18.12. kuvataiteilijaksi
(AMK) ja pääsin heti oman alan töihin
Ad-assistentiksi. Toivotaan, että
pääsisin koeajan jälkeen jatkamaan
työssä! |
| 21.7.2009
Jalmarin sivulla uusi kuva. |
| 18.–19.7.2009
Jalmari kävi reilun parin vuoden tauon jälkeen näyttelyssä. Hieman on herran esiintyminen rauhoittunut, mutta edelleen liikkuminen kehässä ei ole sitä normaalia Jalmaria. Liikkeistä olikin mainittu molempina päivinä muilta osin hyvissä arvosteluissa. Tulos molempina päivinä EH.
Taavin häntä röntgen siirtyi perjantai aamulle, joten saamme jännätä siihen asti hännän kohtaloa. |
29.6.2009
Onnittelut 6-vuotta täyttävälle
Jalmarille! :)
Jalmari pääsee muutaman viikon päästä
pitkästä aikaa näyttelyyn, kun taas
Taavin osalta kaikki kesän näyttelyt on
peruttu, herran katkaistua häntänsä. Nyt
yritetään josko häntä luutuisi ja
pidetään sitä 4 viikkoa lastassa. Jos ei
se luudu, joudutaan hännän pää
amputoimaan. Ensimmäisen viikon jälkeen
häntä kuitenkin vaikutti lääkärin mukaan
siltä, että olisi alkanut luutumaan. |
|

 |
Copyright 2000 - 2009 ©
Susanna Kujasalo. Kaikki oikeudet pidätetään. Luvaton
kopioiminen kielletty.
|